keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pikajuoksija lavalla

Ettäpä sellainen desu. Otsikkokin kertoo jo hyvin omasta desuviikonlopustani. :D Olin tunnetusti jälleen pyörimässä bäkkärillä cosplaymammana ja hämmennyin miltei siitä lavastemäärästä, mitä porukalla oli sekä ECCssä että esityskisassa. Sai kyllä ihan urakalla juosta viemässä ja hakemassa tavaroita. Pahoitteluni muuten lauantain kengistäni, puupohjaiset kengät puisella lavalla antoi aika ihanat saundit. :'D

Viikonloppu yleisestiottaen oli aivan ihana ja mahtava. Kiitos kaikille ihanuuksille, joita ehdin näkemään! ♥
Päällä on kyllä edelleen vahva condarra ja huomenna pitäisi lähteä juhannuksen viettoon Jyväskylään, joten saa nyt nähdä mitä tässä käy. Haha.

Loppupeleissä convaatetuksekseni päädyin tekemään perjantaille hameen ja paidan, sekä niiden lisäksi sims-kuution pääni päälle. Tällainen ihana satunnainen väripläjäys tuli sitten tehtyä. Piti tuosta Paavo Pesusienen Patrick-kankaasta muutenkin tehdä hame, joten nytpähän sain senkin tehtyä!



Lauantaille nykäisin Prototype-pelin päähahmon Alex Mercerin kuteet niskaan, kun vihdoin sain kaikki osaset kasaan kyseiselle herralle. Valitettavasti siitä ei tullut otettua yhtään kuvaa, joten valitettavasti ei ole näyttää kuvatodistetta asiasta. :c Mutta eiköhän tässä tule photoshootailtua jossain vaiheessa, niin viimeistään silloin!

Sunnuntaina puin uudestaan yllenä Cosplay Gaalaan tekemäni Disneyn Atlantis -leffan Helga Sinclairin iltapuvun. Omaksi yllätyksekseni olin mennyt laihtumaan sitten Gaalan, joten puku sujahti päälle ja istui täydellisesti vaikkei välissä ollutkaan korsettia, joka oli alunperin puvun alla ollut. Happy Kizzy is happy!


Kuvat otti ihanainen Jesmo. Kiitos! ♥

Mutta tämän ihmeempää desuraporttia ei nyt kyllä valitettavasti ole, koittakaa jaksella, mussut! Nähdään mahdollisesti Animeconissa, kun hengailen pihamaalla!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Ai mitä, joku Desu?

Desuun on alle viikko, lähtö Lahteen torstaina, ja mikä on tilanne?

Ei mikään.


Gahaha. Pukusuunnitelmathan siis nollautuivat täysin, ja uusi suunnitelma ei oikein ota tulta alleen. Mitään pukua en ole käytännössä vielä edes päättänyt. Luulin päättäneeni jo yhden, mutta sitten iski päälle kritiikki, koska ei, en voi tehdä valmistakista sitä mitä pitäisi, koska taskut on väärin ja napit ja napinlävet ja yhyy, en suostu. Eli se siitä suunnitelmasta.
Nyt on kieltämättä aika "takki auki"-fiilis ja sormi nenässä. Mutta onhan tässä nyt vielä se neljä päivää aikaa taikoa jotain tai päättää ottaa joku vanhoista puvuista matkaan! Tai sitten tämä koko homma menee siihen, että olen alasti. \o/

Että sellasta tällä kertaa, tämän hienompaa merkintää ei nyt valitettavasti ole saatavilla. :'D
Näkyillään siis desussa, olin alasti tai en!