tiistai 8. lokakuuta 2013

Tracon oli, Tracon meni

No heipähei taas pitkästä aikaa! Blogiin kirjoittelu on vähän tässä unohtunut kaikessa muussa tohinassa, pahoittelut siitä. Alunperin oli tarkoituksena tehdä WIP-postaus Traconin cossista, mutta sitten kun touhu menikin siihen, että iski laiskuus ja tein koko homman parissa päivässä, niin eipä siinä nyt oikein kuvia tullut otettua. :D On tässä nyt kuitenkin muutama tarjolla!


Kaikki kivasti täysin silittämättä ja ompelun jäljeltä kamala sekasorto! Mutta puku valmis noin. 16h ompelun jälkeen. :3

Kuva by Nausku
Kyllähän meidän oli tarkoitus ottaa photoshoot näistä puvuista, mutta jotenkin kummasti, kun viettää lauantaipäivän cosplaybäkkärillä juosten, niin ei silloin iltakahdeksalta oikein jaksettu enää haaveilla, kuin ruoasta. Ehkä tässä jossain vaiheessa pidetään private-photoshoot puvuista, että saadaan ainakin klassinen face-swap -kuva otettua. Tosin, jos innostun tekemään jotain radikaalia hiuksilleni, sitten en kyllä tiedä miten photoshootin käy. :D Mutta katellaan!
Sunnuntaina en jaksanut pistää pukua ollenkaan päälle, joten hihhuloin vain omalla naamallani sen päivän. Tokihan sunnuntai-iltaan sisältyi ihanat itkupotkudraamat, kun auto petti alta, mutta onneksi kaara saatiin taas toimintaan ja päästiin kotio asti. Loppu hyvin kaikki hyvin. Viikonloppu oli hieno, seura oli mahtava ja ens vuotta innolla odottaen. ♥

Mutta mitäpäs näin muuten! Olen töissä Jyväskylän Kaupunginteatterilla pukijana Shrek-musikaalissa, töitä on parisen iltaa viikossa, ja jottei aivan tylsää tulisi, niin autan kaveria tulevan muotinäytöksen kanssa valmistamalla sinne muutamat asukokonaisuudet. Käykää toki vilkaisemassa, mitä on luvassa. ;) New Generation by Emiisa F.

Jotain mainintaa lisäksi ensi vuoden puvuista. Luvassa muun muassa platformeja ja miehisiä mekkoja; miljoonaa tilpehööriä; kirjailuja ja palapelejä. Niistä sitten lisää lähempänä. ;D

lauantai 3. elokuuta 2013

The beauty of Lapland

Oli tarkoitus kirjoittaa jotain Animeconista, mutta eipä mulla nyt enää tässä vaiheessa kyllä ole muistikuvaa asioista muuta kuin, että mun yövieraat oli parhaat ja Ilonacon oli hieno. Traconistakaan ei ole tähän hätään oikein mitään sanottavaa, joten tämä blogipostaus on sitten ihan cossaamisen ulkopuolelta tällä kertaa. Kuten osa ihmisistä tietää, sukujuureni ovat Lapissa Inarissa ja käyn aina ehtiessäni isovanhempieni luona kyläilemässä. Tässä joitakin viikkoja sitten kävin taas pitkästä aikaa ja pakkohan sitä oli kuvata kaikkea mahdollista. Muun muassa rakastan Inarin hautausmaata, koska haudat ovat aivan käsittämättömän kauniita ja persoonallisia. Kävin myös juoksentelemassa pitkin poikin metsiä ja jänkhää. Ottakaapa tästä siis järjettömän iso kasa kuvia.